Kaikki alkoi jo torstai-aamuna 1. maaliskuuta, tällöin viikkoja 41+0. Tai niin ainakin silloin luulimme, että alkoi. Supistuksia tuli tasaiseen ja jatkuvaan tahtiin, melko kivuliaitakin. Jaksoimme odotella ja pähkäillä jonkun tovin kotona, kunnes päätimme mennä näyttäytymään synnytysosastolle. Meidät otettiin vastaan ja minut laitettiin käyrille puoleksi tunniksi. Supistuksiahan sinne piirtyi, mutta sisätutkimuksessa selvisi, että olin auki vasta sormelle. Mitään kivunlievitystä tähän vaiheeseen, mitä ei kotonakin voisi saada/tehdä, ei ollut. Saimme päättää itse, haluammeko jäädä sairaalaan vai mennä vielä kotiin. Päätimme mennä kotiin, sillä pitkään sairaalassa oleskelu ei houkutellut. Varsinkin kun mitään ei ollut tehtävissä. Saimme kuitenkin luvan tulla heti takaisin, kun oloni olisi niin tukala etten pystyi kotona olemaan. Kotona pystyin paremmin rentoutumaan. Supistusten tahti hieman hidastui, vaikka niitä tulikin lähes koko ajan, välillä todella epämiellyttäviäkin. Päivä, ilta ja yökin meni kotona. Mikä pettymys! Meille kun oltiin jo aamulla puhuttu jotain synnytyksen käynnistymisestä. Pah.
Aamulla sitten heräilin ihan normaalisti, ei mitään sen kummempia supistuksia kuin aiemminkaan. Nousin ylös ja menin suihkuun. Tässä vaiheessa supistuksia tuli melko tiheästi ja kipeästi. Jouduin suihkussa nojailemaan välillä seinään enkä tiennyt, miten päin olisin ollut. Selviydyin kuitenkin suihkusta. Koska edellisenä päivän olimme käyneet turhan mutkan sairaalassa, en uskonut, että vieläkään olisi asiaa sinne. En kuitenkaan osannut itse päättä, joten tarvitsin Heikin neuvoa. Pian siis herättin Heikin kipeiden supistusten takia. Päätin odotella ja sinnitellä vielä hetken, vaikka olihan meille kyllä annettu lupa mennä takaisin. Yritin syödä suklaamuroja väkisin aamupalksi, mutta eihän siitä mitään tullut! Supistukset tulivat tiheään tahtiin (oliko ehkä 3min välein?) ja olivat jo todella kipeitä. Kyneleet valuivat välillä, mutta minä yritin syödä muroja. Pian Heikki päätti, että nyt kyllä lähdetään, enkä minäkään laittanut enää vastaan. Pakkasin loput tavarat kassin ja Heikki meni hakemaan auton alaoven eteen. Voin sanoa, että portaat neljännestä kerroksesta alas olivat aika tuskaa! Onneksi Heikki oli tukena.
Matka sairaalaan oli epätodellinen (molemmat, ensimmäinen ja varsinkin tämä toinen!). Koko ajan olin odottanut, milloin se lähtö sairaalaan tulisi. Siinä sitä oltiin matkalla.. Sairaalan käytävä tuntui pitkältä, välillä piti pysähtyäkin. Pelkäsin, että meille sanotaan, ettei synnytys ole edennyt mihinkään. Kello 11 olimme sairaalassa. Meidät otettiin vastaan ja minut laitettiin taas käyrille. Sisätutkimuksen mukaan olin n. 4cm auki. Vaihdan vaatteet ja pääsemme synnytyssaliin nro7. "Tulee supistuksissa, supistukset napakat, kipeän on, pärjää vielä". En siis vielä halunnut kivunlievitystä vaikka supistukset olivatkin kipeitä.
 |
| Käyriä.. |
Klo 12 minulta kysyttiin uudelleen, haluanko jotain kivunlievitystä. Supistukseni ovat kipeytyneet, joten päädymme ilokaasun kokeiluun. Keskustelemme myös muista vaihtoehdoista. Ilokaasu helpottaa hiukan oloani. Ensimmäisillä henkäyksillä oloni meni hiukan pöpperöiseksi. Tuli sellainen olo, että kohta hihityttää. Seuraavilla kerroilla en ottanut niin paljoa ilokaasua ja olokin oli parempi. 12:45 pyysin silti epiduraalin ja 14.15 sainkin sen. Epiduraalin laitto jännitti minua ennen synnytystä, mutta ei se sitten tuntunut juuri miltään. Lähinnä minua ärsytti se pitkä pätkä teippiä alaselästä hartiaan. :D
Vähitellen epiduraali alkoi vaikuttamaan ja supistukset helpottivat. Kohta supistuksia ei oikeastaan tullut ongelmaa. Eli kyllähän ne kivut helpotti! Sain levättyä hetken. Sisätutkimuksessa kohdunsuu 5cm, ohut myötäävä reuna. Ei siis juurikaan edistystä. Lääkäri puhkaisi kalvot synnytyksen vauhdittamisen toivossa 15.20, lapsivesi kirkasta. Hetken päästä kipupumppu loppuu, sisätutkimuksessa 6cm auki. Sain uuden kipupumpun. Tuntui, ettei synnytys etene ei sitten millään. Tunnit kuluivat, mutta senttejä ei tullut lisää millään. Supistuksia ei tullut juurikaan, joten pystyin syömään hieman jugurttia ja leipää. Enhän ollut saanut syötyä aamulla.
 |
| Kuva kirjasta Preparing for Mothers; Andrea Robertson
|
Minulle laitettiin oksitosiini infuusio parantamaan supistuksia. Alkoi painattamaan, mutta kohdunsuulla tuntuu ylhäällä pienen pieni reuna. Edistystä oli tapahtunut! Tarjonta oli kuitenkin edelleen avosuinen. Klo 20:00 ponnistutti mielettömästi. 10cm/+3. Sain luvan koeponnistaa, jolloin sikiön sydän äänet heti matalalla. Paikalla pyydettiin lääkäri. Minulle tehtiin epiostomia, imukupin käytön takia. Lääkäri laittaa imukupin paikoilleen, mutta kuppi irtoaa pariin otteeseen. Kupin irtoaminen tuntui todella inhottavalle. Lääkäri halusi vaihtaa isompaan/parempaan kuppiin, mutta kätilön mielestä tyttö syntyisi seuraavalla ponnistukselta. Ja niin lopulta tyttö syntyi 20:20 ilman imukuppia! En olisi alunperinkään halunnut imukuppia apuun synnytykseen, mutta matalien sydänäänien takia lääkäri halusi sen apuun..
 |
| Pieni pesulla |
Kaikki on ohi ihan yhtäkkiä ja sain tyttöni rinnalle. Olo oli todella epätodellinen. Oi sitä pientä nyyttiä. Tuliko se oikeast minusta ulos? Asustiko se massussani ne kaikki kuukaudet. Tyttö pääsi pesulle. Harmi, että Heikki oli pahassa flunssassa, eikä pystynyt/uskaltanu pestä Hillaa tai edes katkaista napanuoraa. Istukka syntyy painamalla, täydellinen. Kohtu supistuu hyvin. Epiostomia tikataan, ei tuntunut mitenkään kivalta. Apgar 9,9,9. Paino 3125g, pituus 49cm. Vauva imi hyvin rinnallani. Oi sitä tunnetta! Pieni palleroni <3
Pääsin jonkin hetken kuluttua suihkuun, saamme synttärikahvit. Siirryin kymmenen jälkeen Hillan kanssa kävellen (tai minä kävelin, Hilla vaunuissa nukkumassa) osastolle. Heikki lähti kotiin nukkumaan. Minua meinasi surettaa älyttömästi kun Heikki joutui lähtemään eikä saanut viettää meidän kans aikaa.
 |
| Osatolla |
 |
| On se niin pieni <3 |
Päivät synnytyksen jälkeen sairaalassa tuntu aivan liian pitkiltä. Olisin halunnut äkkiä pois sieltä. Heikki kävi meitä päivisin katsomassa, se piristi todella. Influenssakauden takia osastolle ei päässyt kuin isät vierailemaan (ja lapsen sisarukset, jos sellaisia oli). Onneksi meillä molemmilla oli kaikki hyvin ja pääsimmekin maanantaina kotiin. Kotona oli ihanan rauhallista verrattuna sairalan osastoon. Isikin pääsi paremmin tutustumaan pienoiseemme.
 |
| Isi pukee Hillaa kotialähtöä varten |
Lyhyesti: Synnytys ei mielestäni aluksi meinannut edistyä sitten mitenkään. Tai siltä minusta ainakin tuntui. Jokaisella sentillä meni iäisyyden aikaa. Epiduraalin takia synnytyksen etenemin lakkasi joksikin aikaa. Ihan tyytyvälinen silti olen, sainpahan hetken hengähtää :) Jossain vaiheessa alkoi ponnistutta (kiitos oksitosiinin) ja sain luvan koeponnistaa. Tästä eteen päin loppu menikin yhdessä hujauksessa. Lääkärin tultua sain ponnistaa ihan kunnollta, eikä mennyt montaa minuuttia (itse asiassa 10min) kun tyttö oli jo ulkona! Ihan mieletön fiilis. Eikä synnytyksessä oikeasti mennyt yhteensä kovin kauaa aikaa, vain 9h 32min! :) Vaiheittain: vaihe 1: 9h10min, vaihe 2: 10min ja vaihe 3: 12 min. Tyttö syntyi rv 41+1.